Karaokeparatiisi
Published:Vuoden parhaana dokumenttielokuvana palkittu Karaokeparatiisi kertoo suomalaisesta karaokekulttuurista. Elokuvassa haastatellaan viittä eri ihmistä ja kuvataan kuinka he elävät karaoken parissa.
Etusivu »
Vuoden parhaana dokumenttielokuvana palkittu Karaokeparatiisi kertoo suomalaisesta karaokekulttuurista. Elokuvassa haastatellaan viittä eri ihmistä ja kuvataan kuinka he elävät karaoken parissa.
Dokumenttielokuva kertoo Sirkka-Liisa Miettisestä, joka menehtyi 98-vuotiaana Helsingin Kisakylässä eikä hänellä ollut omaisia. Elina Talvensaari, joka on elokuvan ohjaaja, inspiroitui tekemään kyseisen elokuvan kun hän osti sattumalta Sirkka-Liisan asunnon. Asunnon mukana tuli koko Sirkka-Liisan irtaimisto, pienintäkin tavaraa myöten. Ohjaaja ei halunnut laittaa tavaroita suoraan hävitykseen, sillä tällöin viimeisetkin tiedon jyvät Sirkka-Liisasta olisivat hävinnet. Elina halusi muistaa Sirkka-Liisaa, joten tästä syntyi idea Neiti Ajalle.
Koulukinon oppimateriaali kertoo tarkemmin elokuvan taustasta, käsittelee storytellingia, esineitä ja tunteita, tavallisen ihmisen tarinaa sekä sitä mikä on yksityistä ja julkista. Oppimateriaali on suunnattu toisen asteen opintoihin.
Alcan Highway on elokuva matkaunelmasta, joka näyttää toteutuvan. Mutta tätäkö Hese on kaiken aikaa todella halunnut?
Dokumenttielokuva hengenvaarallisesta operaatiosta ja pyyteettömästä ystävyydestä, jossa kaveria ei jätetä, edes oman hengen uhalla. (Lähde: Koulukino)
Dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä kertoo kahdessa maassa – Ruotsissa ja Suomessa – kasvaneesta oululaismuusikosta Kai Latvalehdosta. Keski-ikäinen mies tekee matkan lapsuusmaisemiinsa Göteborgiin eläkeikäisen isänsä Tauno Latvalehdon kanssa. Isä ja poika käyvät automatkan aikana keskustelua elämänsä eri vaiheita muistaen. Elokuvan livetaltiointeina tehty musiikki siivittää tarinan kehittymistä 1970-luvulta nykypäivään.
Surunkesyttäjät on dokumentaarinen elokuva ihmisistä, jotka ovat päättäneet kohdata surun sitä väistämättä tai pakenematta. Filmille kuvattu elokuva kertoo rakkaudesta, muutoksesta, surusta ja luopumisesta.
Suru on aina ravisteleva kokemus, minkä jälkeen kaikki on toisin. Millä tavalla toisin? – Sitä ei voi tietää, ellei pelottomasti astu surun maailmaan ja antaudu muutokselle, jonka suru tuo mukanaan. Elämä on luopumisen harjoittelemista kohti viimeistä luopumista – luopumista elämästä. Elokuvan lyhyistä episodeista kasvaa kollektiivinen tarina elämän rajallisuuden hyväksymisestä ja tarpeesta ylläpitää yhteyttä toiseen ihmiseen, silloinkin kun se on mahdotonta.
Elokuvan ihmiset ja heidän tarinansa muodostavat teemallisesti yhden suuren tarinan surun läpi kulkemista ja siitä vapautumisesta. Suru muuttaa aina ihmistä toiseksi, eikä surusta pääse eteenpäin ennen kuin on valmis hyväksymään muutoksen ympäröivässä todellisuudessa ja itsessään. Surunkesyttäminen ei ole raivokasta taistelua, vaan hyväksymistä ja surun kanssa elämistä, mistä kumpuaa voima ja vapautuminen.
Koulukinon oppimateriaalin teemoja: audiovisuaalinen estetiikka, symboliikka dokumenttielokuvassa, tunteiden sukupuolittuneisuus, surun vaiheet, surun ja tunteiden yhteiskunnallisuus, suru ja matkustaminen. (Lähde: Koulukino.fi)
Dokumenttielokuvaohjaaja Michael Mooren uudessa elokuvassa Moore matkustaa ympäri maailmaa etsimässä keinoja, joilla Amerikan ongelmat ratkaistaan. Matka tuo hänet muun muassa Suomeen, missä Moore tutustuu maailman parhaisiin kouluihin. (Lähde: Finnkino)
Oscar-palkitun Pingviinien matka -elokuvan jatko-osa Pingviinien matka 2 on koskettava ja visuaalisesti näyttävä luontodokumentti keisaripingviinien pesinnästä. Dokumentti on kuvattu Antarktiksen hyisen huikeissa maisemissa. Ohjannut Luc Jacquet.
Epämiellyttävä totuus on dokumentti yhden miehen yrityksestä paljastaa ilmaston lämpenemiseen liitetyt myytit ja väärinkäsitykset ja herättää maailman kansat toimimaan yhdessä maapallomme pelastamiseksi. Elokuva perustuu Al Goren luentoihin. Gore on loistava esiintyjä ja luento on toteutettu niin, ettei katselijan mielenkiinto herpaannu hetkeksikään. Elokuvan aihe on vakava ja antaa ajateltavaa pitkäksi aikaa. Elokuva on palkittu kahdella Oscar-palkinnolla vuonna 2007 (Paras alkuperäinen musiikki ja paras dokumenttielokuva). Elokuvan on ohjannut Davis Guggenheim.
Yhdysvaltain entinen varapresidentti ja Nobel-palkittu Al Gore haluaa edelleen saada valtioiden päämiehet ja johtajat ymmärtämään ilmastonmuutoksen merkitys. Dokumentti seuraa Al Gorea Pariisin ilmastosopimuksen solmimiseen loppuvuonna 2015. Ohjannut Bonni Cohen ja Jon Shenk.