Takaisin elokuviinSeuraava elokuva

Esittäminen on luvanvaraista

Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.

Pirates of the Caribbean – Salazar’s Revenge

2017 | 129 min | K-12 | fantasia, seikkailu, toiminta

Kovia kokenut kapteeni Jack on taas pulassa, kun hengenvaaralliset aavepiraatit kammottavan kapteeni Salazarin johdolla onnistuvat pakenemaan Bermudan paholaiskolmiosta tarkoituksenaan tehdä selvää kaikista merirosvoista – erityisesti Jackista. Jackin ainoa keino pelastua on etsiä tarunhohtoinen Poseidonin kolmikärki, mutta sen löytääkseen hänen on pitkin hampain yhdistettävä voimansa älykkään ja kauniin tähtitieteilijän Carina Smythin sekä Kuninkaallisen laivaston uppiniskaisen merimiehen Henryn kanssa. Säälittävän pienen ja ränsistyneen purkkinsa Dying Gullin ruorissa kapteeni Jack toivoo paitsi kääntävänsä häntä viime aikoina piinanneen kovan onnen putken, myös pelastavansa henkikultansa kohdatessaan mahtavimman ja häijyimmän vastustajan, jonka on ikinä tavannut. Ohjannut Joachim Rønning ja Espen Sandberg. Näyttelijöinä mm. Johnny Depp, Geoffrey Rush, Javier Bardem ja Orlando Bloom.

Katso elokuva verkossa

Ostettavissa:

Apple TV
Blockbuster
Elisa Viihde
Google Play Movies
Microsoft Store
Rakuten TV
SF Anytime
Viaplay

Vuokrattavissa:

Apple TV
Blockbuster
Elisa Viihde
Rakuten TV
SF Anytime
Telia Play
Viaplay

Suoratoistettavissa:

Disney Plus

Tietoa elokuvasta

Avainsanat

  • humoristinen
  • optimistinen
  • puvustus ja pukusuunnittelijan ammatti

Lajityypit

  • fantasia
  • seikkailu
  • toiminta

Teemat ja kokoelmat

  • halloween

Ikärajat

  • K-12

Tuotantoyhtiö

  • Walt Disney

Tietoa mediakasvattajalle

Elokuvan Pirates of the Caribbean - Salazar's Revenge tyyli ja tunnelma ovat tuttuja Pirates of the Caribbean -sarjan edellisistä osista. Humoristisessa seikkailuspektaakkelissa varsinainen juoni on vyyhti, jota ei ole tarkoitettukaan tarkkaan seurattavaksi. Juonittelu ja oman edun ajaminen sulautuvat välillä yhteistyöksi, mutta lojaalisuutta on ilmassa lähinnä silloin kun se itse kullekin sopii. Pahiksena toimii tälläkin kertaa hieman makaaberi elävä kuollut omine miehistöineen, ja mukana on aaveiden lisäksi myös teloitusyrityksiä, ammuskeluja, irti leikattuja päitä ja runsaasti täpäriä tilanteita.

Lue lisää Koulukinosta