Back to moviesNext movie

Esittäminen on luvanvaraista

Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.

Myrsky

2008 | 100 min | K-7 | draama, komedia, perhe, toiminta

Seitsenvuotias eläinrakas Muru saa muusikkoisältään tuliaisena koiranpennun Itä-Berliinistä vuonna 1989, muurin juuri murruttua. Myrsky-nimisestä kaukasianpaimenkoirasta kasvaa valtavan suuri, ja sen voimakas suojeluvietti aiheuttaa hullunkurisia, mutta myös pelottavia tilanteita. Ohjaaja Kaisa Rastimo.

Katso elokuva verkossa

Vuokrattavissa:

Elisa Viihde

Tietoa elokuvasta

Avainsanat

  • berliinin muuri
  • eläinhahmot
  • lemmikkieläimet
  • nuorisokulttuuri
  • punk

Koulutusasteet

  • alakoulut

Lajityypit

  • draama
  • komedia
  • perhe
  • toiminta

Ikärajat

  • K-7

Tietoa mediakasvattajalle

Elokuva kertoo, miten suomalainen perhe pelasti koiranpennun Berliinin muurin murtumisen jälkeen ja kuljetti sen Suomeen. Myrsky kasvaa perheen lemmikkinä ilman sääntöjä ja rajoja. Koirasta kasvaa suuri ja väkivahva, joka huolehtii perheestään parhaansa mukaan. Myrsky saa kaupungissa aikaan melkoisen mylläkän. Lopulta perheelle selviää salaperäisen koiran arvoitus: Myrskyn vanhemmat olivat olleet Berliinin muurin vartijoita, ja kun muuri murtui, lopetettiin 7 000 muuria vartioinutta koiraa ja niiden pennut.

Lue lisää Koulukinosta