Takaisin elokuviinSeuraava elokuva
Kaiken se kestää elokuvan juliste

Esittäminen on luvanvaraista

Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.

Pyydä Elisa Viihde -koodia

Saat Elisa Viihde-koodin kun, olet syöttänyt PIN-koodisi. Koodi lähetetään myös sähköpostitse.

Lue

Kaiken se kestää

2017 | 82 min | K-12 | draama

Kaiken se kestää on 2016 julkaistu dokumentaristi Visa Koisa-Kanttilan ensimmäinen pitkä fiktiivinen elokuva. Elokuva kuvaa kahden perheen ja kolmen sukupolven elämää 1970-luvun Oulussa. Elokuvan pääosassa on toisen perheen 13-vuotias Vesa poika, jonka nuoruus ja sen kasvukivut voimistuvat hänen vanhempiensa omien parisuhdeongelmien kasvaessa. Perheen boheemien vanhempien seksuaalinen vapautuminen ja Suomen kaupungistuminen luovat elokuvassa ajankuvaa, joka näyttäytyy perheen lasten omien kasvukipujen käsittelyssä raadolliselta. Elokuvassa käsitellään kolmen sukupolven kasvukipuja muuttuvassa maailmassa perheen nuoren pojan näkökulmasta. Elokuva onkin sekä ajankuvaus että nuoren pojan kasvukertomus lapsuudesta nuoruuteen.

Elokuvan katsomisen jälkeen voidaan käydä keskustelua seuraavista kysymyksistä:

1. Elokuva kuvaa 1970-luvun Suomea, jossa kaupungistuminen ja perinteisten perhearvojen murros vaikuttivat ihmisten elämään. Miten elokuvassa käsiteltiin kaupungistumista?
2. Miten elokuvassa käsiteltiin seksuaalisten normien vapautumista?
3. Miten tämä murrosvaihe näyttäytyi elokuvassa erilaisena kolmen eri sukupolven kannalta?
4. Mitä elokuvan nimi “Kaiken se kestää” on tulkittavissa sinun mielestäsi?

Elokuvan katsomisen jälkeen voidaan myös tehdä seuraavia tehtäviä:

1. Pienryhmätehtävä: Swengaava 1970-luku

Jaa oppijat pienryhmiin ja anna jokaisella ryhmälle yksi teema-alue: muoti ja populaarikulttuuri, seksuaalinen vapautuminen, teollistuminen ja kaupungistuminen,
politiikka ja demokratia sekä lasten kasvatuksen käytännöt. Pyydä ryhmiä muistelemaan elokuvasta konkreettisia esimerkkejä, jotka liittyvät heidän teemaansa.
Lisäksi ryhmien tulee tutkia omaa teema-aluettaan hyödyntäen monipuolisesti erilaisia lähteitä;

Teema-alueet:

1. Muoti ja populaarikulttuuri: Tutkikaa 1970-luvun muotia ja populaarikulttuuria. Millaisia vaatteita ja tyylejä oli trendikkäitä tuona aikana? Miten populaarikulttuuri ilmeni esimerkiksi musiikin ja elokuvien muodossa?
2. Seksuaalinen vapautuminen: Pohdiskelkaa seksuaalisen vapautumisen kehitystä Suomessa 1970-luvulla. Miten seksuaalisuus ja sen ilmeneminen muuttuivat tuona aikana? Mitkä olivat keskeisiä tapahtumia ja ilmiöitä seksuaalisen vapautumisen edistyessä?
3. Teollistuminen ja kaupungistuminen: Tutustukaa teollistumisen ja kaupungistumisen vaikutuksiin suomalaisessa yhteiskunnassa. Miten teollistuminen ja kaupungistuminen näkyivät ihmisten arjessa ja elämäntavoissa?
Miten ne vaikuttivat maaseudun ja kaupunkien väliseen suhteeseen?
4. Politiikka ja demokratia: Selvittäkää poliittisen tilanteen muutoksia 1970-luvun Suomessa. Miten suomalaista yhteiskuntaa rakennettiin 1970-luvulla? Miten esimerkiksi naisten oikeudet kasvoivat?
5. Lastenkasvatuksen käytännöt: Tarkastelkaa 1970-luvun lastenkasvatuksen käytäntöjä ja muutoksia. Millaisia olivat lastenkasvatuksen ihanteet ja arvot tuona aikana? Miten ne eroavat tai ovat samankaltaisia nykypäivänä?
Pohdinnassa ryhmien tulisi myös miettiä, millaisia eroja on, kun tilannetta vertaa nykypäivän Suomeen. Jokainen ryhmä valmistelee lyhyen esityksen havainnoistaan, jotka esitellään muulle luokalle. Kaikkien esitysten jälkeen pohditaan yhdessä: Mitä yhteiskunnallisia muutoksia Suomessa on tapahtunut vuosien varrella? Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet näihin muutoksiin?

Yhteenveto:

Kaiken se kestää on kuvaus arkkitehtiperheen elämästä Oulussa 1970-luvulla. Elokuvassa seurataan kahden perheen elämänvaiheita, jotka heijastavat aikakautensa intohimoja ja vapauden kaipuuta. Päähenkilön, perheen Vesa-pojan, näkökulmasta katsoen elokuva kuvaa lapsuuden ja nuoruuden värikästä maailmaa, jossa kasvetaan ja opitaan elämän kovista koettelemuksista. Alastomuuden ja elokuvan seksikohtausten takia elokuva sopii parhaiten yläkouluikäisille ja toisen asteen oppilaille.

Oppimateriaalin tekijä: Laura Roschier/Mediametka

Katso elokuva verkossa

Vuokrattavissa:

Apple TV
Blockbuster
Elisa Viihde
Google Play Movies
SF Anytime
Telia Play
Viaplay

Ostettavissa:

Apple TV
Blockbuster
Elisa Viihde
Google Play Movies
SF Anytime
Viaplay

Katsottavissa ilmaiseksi:

Cineasterna
Kirjastokino

Tietoa elokuvasta

Oppiaineet

  • elämänkatsomustieto
  • historia
  • suomen kieli ja kirjallisuus
  • terveystieto
  • yhteiskuntaoppi

Avainsanat

  • ajatuksia herättävä
  • elokuvanlukutaito
  • elokuvateknologia
  • ihmissuhteet
  • kotimainen
  • miljöö ja ajankuva
  • oppimateriaalit
  • perheongelmat
  • seksuaalisuus
  • sukujuuret
  • vaikeuksien voittaminen

Koulutusasteet

  • lukiot ja ammatillinen koulutus
  • yläkoulut

Lajityypit

  • draama

Ikärajat

  • K-12

Tuotantoyhtiö

  • Silva Mysterium