Takaisin elokuviinSeuraava elokuva
Barbie elokuvan juliste.

Esittäminen on luvanvaraista

Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.

Barbie

2023 | 114 min | K-7 | fantasia, komedia, musikaali, seikkailu

”Barbie” on Greta Gerwigin ohjaama tarina ikonisesta nukesta, stereotyyppisestä Barbiesta, jonka unelmaelämä rysähtää kertaheitolla realismin sävyttämäksi kaaokseksi ja identiteettikriisiksi. Barbie alkaa etsiä itseään Kenin avustamana, tosin Ken on se, joka alkaakin patriarkaatin keulakuvaksi pönkittääkseen itsetuntoaan.
Elokuva käsittelee laajasti naisten ja miesten välisiä suhteita, oikeuksia ja velvollisuuksia, sukupuolistereotypioita, feminismiä, patriarkaattia, identiteettiä ja
rajapintaa lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Elokuva haastaa eri-ikäiset katsojansa tulkitsemaan tarinaa monilla eri tasoilla sen kauniin pinnan alapuolelta. Elokuvan
avulla voidaan helposti opettaa tasa-arvokasvatuksen peruskäsitteitä jo peruskoulun alaluokilta lähtien.

Elokuvan katsomisen jälkeen voidaan käydä keskustelua seuraavista kysymyksistä:

1. Mattel julkaisee aika ajoin Barbie-nuken jostakin kuuluisasta henkilöstä. Kenestä Mattel viimeksi julkaisi Barbien? Kenestä kuuluisasta henkilöstä sinä haluaisit Barbie-nuken?
2. Tutustu Mattelin Barbie-mainoksiin 60-, 70-, 80-, 90- ja 2000-luvuilla. Miten mainokset ovat muuttuneet vuosikymmenien saatossa, miten Barbieta esiteltiin tytöille, mitä ominaisuuksia nukeilla oli? Miten lapsille mainoksia kohdennettiin, miten ostospäätöksiin haluttiin vaikuttaa?
3. Barbie on jokaisen pienen tytön ja monen pojankin unelmanukke. Mitä Barbie sinulle merkitsee? Minkälaisia leikkejä leikit Barbiella? Oliko sinulla myös ns. Outo-Barbie samalla tavalla kuin elokuvassa, miksi loit itsellesi Oudon Barbien?
4. Kaikki Barbiet elävät unelmamaailmassa, utopiassa, jossa kaikki on täydellistä. Elokuvan lopussa jokin muuttuu yhteisön sisällä. Miksi elämä ei olekaan niin täydellistä, mikä maailmassa on vinksallaan ja miksi yhteisön täytyi muuttua?
5. Ken esiintyy ja laulaa usein syvällisestikin omista tunteistaan, mutta ei saa tunteilleen vastinetta. Miksi on tärkeää, että pojat ja miehet voivat vapaasti käsitellä tunteitaan ja ilmaista niitä? Etsi netistä “I’m just Ken” -laulun sanat ja käännä ne vapaasti suomeksi. Mistä laulu kertoo? Pystytkö samaistumaan Kenin kokemuksiin ja tunteisiin? Lopussa Ken julistaa helpottuneesti isoon ääneen, että hän on vain Ken ja hän riittää sellaisenaan. Mitä se mielestäsi tarkoittaa?
6. Barbie halusi lopulta tulla ihmiseksi. Hän halusi vapauden tehdä valintoja. Tätä voisi kenties verrata luomiskertomuksen Eevan päätökseen irtautua luojastaan. Miten itse tulkitsit elokuvan lopun? Minkälaista elämää Barbie tulisi mielestäsi elämään ihmisenä?
7. 1700-luvulla teoreetikko Jean-Jacques Rousseau tarkasteli lapsen leikkiä kehityksen näkökulmasta. Mikä tämä teoria oli ja mikä oli sen tärkein teesi?
Tee kriittistä tiedon etsintää netissä ja tutki lapsen kehityksen teorioita 1700-luvulta nykyaikaan. Mitä tutkimusten mukaan lelut ja leikit tarkoittavat lapsille ja miten leikkisyys kehittyy? Entäpä loppuuko ihmisen leikkisyys aikuisuudessa?

Elokuvan katsomisen jälkeen voidaan myös tehdä seuraavia toiminnallisia tehtäviä:

1. 2001: Avaruusseikkailu & Barbie

Barbien ensimmäinen kohtaus imitoi klassikkoelokuvan 2001: Avaruusseikkailun alkukohtausta, jossa evoluutiossa työkalujen löytäminen ja käyttö on ollut avain
ihmisen kehitykselle ja selviytymistä kohti avaruutta ja pidemmälle. Vertaa Barbien alkukohtausta ko. klassikkoelokuvan alkukohtaukseen. Mitä yhteneväisyyksiä löydät? Entä eroavuuksia? Mitä Barbie symboloi tyttölapsille kohtauksessa ja miten kohtaaminen Barbien kanssa saa aikaan? Kirjoita essee, jossa omin sanoin analysoit ihmiskunnan ja naisten oikeuksien kehitystä tämän symbolisen elokuvakerronnan ja -kohtauksen avulla.

2. Elokuvamusiikki

Barbie-elokuvassa on paljon musikaalisia kohtauksia, joissa tanssitaan ja lauletaan. Tehkää ryhmätyötä ja valitkaa yksi elokuvan musikaalikappaleista. Opetelkaa lyriikka sekä koreografia. Voitte vapaasti muunnella niitä halutessanne, esim. tekemällä suomalaisen version. Valmistelkaa yhteinen musikaali-/tanssiteos ja esittäkää se vaikka liikuntatunnilla opettajalle tai koulun juhlissa.

3. Turvallisempi tila

Barbie tuntee ensimmäistä kertaa pelkoa naiseudestaan saapuessaan ihmisten maailmaan. Mitä tapahtui? Miten se sai Barbien tuntemaan olonsa? Miten pelko
väkivallasta oli läsnä kohtauksessa? Tehkää luokallenne turvallisemman tilan periaatteet, joiden mukaan jokainen saa turvallisesti elää, toimia ja ilmaista itseään ilman pelkoa väkivallasta.

Yhteenveto:
Barbie sopii hyvin peruskoulun kuin toisen asteen opetukseen tasaarvokasvatuksessa. Elokuva leikittelee sukupuolistereotypioilla ja haastaa niitä. Elokuva kertoo, kuinka patriarkaatti on haitallisia kaikille sukupuolille. Oman itsensä löytäminen vaatii avoimuutta, rehellisyyttä ja omien tunteiden läpikäymistä ja ymmärtämistä. Kukaan ei voi elää kiiltokuvaelämää tai muiden näkemysten mukaan. Ihmisyys on kehittymismatka omaan identiteettiin.

Oppimateriaalin tekijä: Jenni Koski/Mediametka

Katso elokuva verkossa

Vuokrattavissa:

Apple TV
Google Play Movies
Microsoft Store
Rakuten TV
SF Anytime
Viaplay

Ostettavissa:

Apple TV
Google Play Movies
Microsoft Store
Rakuten TV
SF Anytime
Viaplay

Suoratoistettavissa:

Max
Netflix

Tietoa elokuvasta

Oppiaineet

  • elämänkatsomustieto
  • englanti
  • historia
  • kuvataide
  • musiikki
  • psykologia
  • terveystieto
  • uskonto
  • yhteiskuntaoppi

Avainsanat

  • ajatuksia herättävä
  • Amerikka
  • erilaisuus
  • humoristinen
  • identiteetti ja ihmisenä kasvaminen
  • ihmissuhteet
  • intertekstuaalinen
  • kaveritaidot
  • kehopositiivisuus
  • kunnioittava
  • kuolema
  • mielikuvitusta rikastuttava
  • moninainen
  • naisen asema
  • onnistumisen kokemuksia
  • oppimateriaalit
  • optimistinen
  • rakkaus
  • rohkeus
  • roolimallit
  • tasa-arvo
  • tunnetaidot
  • ulkonäkö
  • vaikeuksien voittaminen
  • vuorovaikutustaidot
  • yhdenvertaisuus
  • yhteistyö
  • ystävyys

Koulutusasteet

  • alakoulut
  • lukiot ja ammatillinen koulutus
  • yläkoulut

Lajityypit

  • fantasia
  • komedia
  • musikaali
  • seikkailu

Teemat ja kokoelmat

  • kasvutarina
  • sateenkaari

Ikärajat

  • K-7

Tuotantoyhtiö

  • Warner Bros.