Back to moviesNext movie

Esittäminen on luvanvaraista

Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.

Traileri

Aquaman

2018 | 143 min | K-12 | fantasia, seikkailu, toiminta

Arthur Curry on puoliksi ihminen ja puoliksi atlantislainen. Hän elää hiljaiseloa pienessä rannikkokaupungissa isänsä Arthurin kanssa, joka odottaa Atlannaa, Atlantiksen kuningatarta ja Arthurin äitiä palaavaksi. Arthur ei jaksa uskoa äitinsä paluuseen eikä ole kiinnostunut Atlantiksen asioista. Kun merten prinsessa Mera, pyytää Arthurin apua pysäyttääkseen tämän puoliveljen Ormin, Arthur kieltäytyy. Arthurilla ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa, kun Ormin aikoo aloittaa sodan pinnalla asuvia ihmisiä vastaan. Arthur ja Mera lähtevät etsimään ympäri maailmaa myyttistä kuningas Atlanin kolmikärkiatrainta. Sen avulla Arthur voisi nousta todelliseksi merten hallitsijaksi ja päihittää Ormin sekä koko maailmaa uhkaavan sodan. Matkallaan Arthur joutuu kohtaamaan todellisen minäänsä ja selvittämään, onko hän synnyinperintönsä arvoinen – Atlantiksen kuningas. Ohjannut James Wan. Näyttelijöinä mm. Jason Momoa, Amber Heard ja Willem Dafoe.

Katso elokuva verkossa

Vuokrattavissa:

Apple TV
Blockbuster
Elisa Viihde
Rakuten TV
SF Anytime
Telia Play

Ostettavissa:

Apple TV
Blockbuster
Elisa Viihde
Rakuten TV
SF Anytime

Suoratoistettavissa:

Amazon Prime Video
HBO Max
Netflix
Viaplay

Tietoa elokuvasta

Avainsanat

  • intertekstuaalinen
  • mielikuvitusta rikastuttava
  • supersankari
  • ympäristökasvatus

Lajityypit

  • fantasia
  • seikkailu
  • toiminta

Ikärajat

  • K-12

Tuotantoyhtiö

  • Warner Bros.

Tietoa mediakasvattajalle

Aquaman on ensisijaisesti vauhdikas fantasiaseikkailu ja se onkin tunnelmaltaan selvästi kevyempi kuin Justice League -jatkumon aiemmat elokuvat. Toimintakohtaukset ovat supersankarielokuville ominaiseen tapaan hyvin kepeitä ja etäännytettyjä, ja elokuvan fantasiasävy pehmentää niitä entisestään. Myös Aquamanin seksualisoiminen, johon hahmon aiemmat esiintymiset ja niminäyttelijän tähtikuva vihjaavat, on jätetty tarkoituksella hyvin vähäiseksi: Jason Momoalla pysyy kiltisti paita päällä lähes koko elokuvan ajan.

Lue lisää Koulukinosta