Tekijänoikeuden huomioiminen opetuksessa
Kulttuuri rikastuttaa lasten ja nuorten koulutyötä
Teoksia, kuten elokuvia, musiikkia ja kirjoja voidaan hyödyntää päivittäisessä opetustyössä niin oppimateriaalina kuin arkisen puurtamisen vastapainonakin. Teokset avartavat koululaisten maailmankuvaa ja auttavat samaistumaan niissä esitettäviin tilanteisiin. Visuaalisella esitystavalla voidaan edistää asioiden omaksumista kirjallisen oppimateriaalin rinnalla. Hyötyjä on monia.
Vaikka teoksesta esitettäisiinkin vain pieni pätkä, tulee tekijänoikeusluvan olla voimassa. Tekijänoikeusluvat ovat aina toimipaikkakohtaisia. Näin ollen esimerkiksi leirikoulussa tulee varmistua siitä, että esityspaikassa on tekijänoikeuslupa voimassa. Tekijänoikeuden kunnioittaminen koulutyössä toimii esimerkkinä nuorille luovan työn kunnioittamisesta ja teosten tekijöiden toimeentulon mahdollistamisesta.
Tekijänoikeuden tarkoitus
Tekijänoikeus perustuu tekijänoikeuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin ja sen tarkoituksena on suojata luovan alan toimijoita. Teos on aina yhden tai useamman ihmisen työn tulos ja tekijänoikeus syntyy heille automaattisesti. Tekijänoikeus antaa teoksen tekijälle yksinoikeuden määrätä omasta työstään. Tekijänoikeuslain mukaista suojaa saavat sekä teoksen tekijät ja esittäjät että teosta rahoittavat yritykset.
Tekijänoikeus on laadittu mahdollistamaan kulttuurin ja viihteen ammattimainen tuottaminen. Ideana on se, että teosta ei voi käyttää ilman tekijän lupaa. Ilman tekijänoikeutta voisi kuka tahansa lupaa kysymättä hyötyä rahallisesti toisen tekemästä työstä. Tekijän nimi on hyvän tavan mukaisesti mainittava teoksen yhteydessä. Teosta ei myöskään saa muuttaa tekijää loukkaavalla tavalla. Tekijänoikeus toimii suojana teoksen persoonalliselle ilmaisumuodolle, mutta ei kuitenkaan sen idealle, tietosisällölle tai sen sisältävälle teorialle.
Valtaosalla taitelijoista ei ole säännöllistä kuukausipalkkaa. Tekijänoikeuslain johdosta teoksen tekijät ovat oikeutettuja tekijänoikeuskorvauksiin, joita heille maksetaan teoksen käyttämisestä, esittämisestä, julkaisemisesta tai myymisestä. Niin kauan kuin luova työ on sen tekijöille taloudellisesti kannattavaa, on meillä kaikilla mahdollisuus nauttia heidän tuottamistaan teoksista!
Katso tekijänoikeudesta kertova video
Musiikin käyttö kouluissa
Kuntaliitto on solminut musiikintekijänoikeusjärjestöjen kanssa sopimukset, jotka kattavat musiikin käytön kunnallisten koulujen toiminnassa. Yksityiset koulut hankkivat edelleen luvan erikseen.
Lue lisää musiikin käytöstä oppilaitoksissa
Mitkä ovat koulujen kopiointiluvat?
Julkaisut, kuten tutkimusraportit, kirjat, lehdet, nuotit ja vastaavat ovat tekijänoikeuslain suojaamia. Niitä ei saa kopioida, tallentaa tai jakaa digitaalisesti ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa. Opetushallitus on hankkinut Kopiostolta kopiointiluvan varhaiskasvatukseen, esi- ja perusopetukseen, lukiokoulutukseen, tutkintoon johtavaan ammatilliseen koulutukseen, valtionosuutta saaville musiikkioppilaitosten opetustoimintaan sekä valtionhallinnon organisaatioille. Myös Suomen yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat hankkineet luvat keskitetysti.
Lue lisää julkaisujen ja teosten kopioinnista
Miten hyödyntää TV- ja radio-ohjelmia opetuksessa?
Opetushallitus on hankkinut Kopiostolta, lähettäjäyrityksiltä ja elokuva- ja AV-tuotantoyhtiöitä edustavalta APFI:lta luvat TV- ja radio-ohjelmien tallentamiseen ja esittämiseen opetuksessa. Lupa koskee varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukiokoulutusta sekä maksutonta ammatilliseen perustutkintoon johtavaa koulutusta. Opetushallituksen hankkima lupa ei koske kuitenkaan koulujen kerhotoimintaa eikä iltapäiväkerhotoimintaa.
Kopioston lupa opetuksessa
- kattaa Yle Areenassa ja Elävässä arkistossa olevien kotimaisten televisio-ohjelmien esittämisen opetuksessa, sekä Yle TV1-, Yle TV2-, Yle Teema & Fem- ja MTV3-kanavilta ohjelmien esittämisen ja tallentamisen
- sallii radion kuuntelun kaikilta kanavilta. Lupa kattaa Yleisradion opetusohjelmien tallentamisen radiosta.
Huomioithan, että Kopioston luvalla ei saa esittää:
- kotimaisia tai ulkomaisia elokuvateatteri- tai videolevityksessä olevia elokuvia
- ulkomaisia jatkuvajuonisia sarjoja
- mainoksia
- ohjelmia muilta kuin edellä mainituilta kanavilta.
Lue lisää TV-ohjelmien käytöstä opetuksessa
Youtuben käyttö opetuksessa
Tekijänoikeuslaki sallii sellaisten julkaistujen videoiden käytön opetuksellisiin tarkoituksiin, kun käyttölupaa ei ole saatavilla tai se ei ole helposti saatavilla. Videoiden käyttö on sallittua opetustilanteessa tai suojatussa sähköisessä ympäristössä rajoitetulle henkilöpiirille.
Lue lisää verkkovideoiden esittämisestä
Elokuvateatteri- ja videolevityksessä olevat elokuvat ja dokumentit opetuksessa
Elokuvalisenssi (osa M & M Viihdepalvelua) myöntää elokuvateatteri- ja videolevityksessä olevien elokuvien käyttöön tarvittavia lupia. Yritys edustaa kansainvälisesti suurimpia ja kotimaisesti tunnetuimpia elokuva- ja levitysyhtiöitä Suomessa. M & M Viihdepalvelun edustamia elokuvayhtiöitä ovat kansainvälisistä yrityksistä mm. 20th Century Fox, Walt Disney Pictures, Universal Pictures ja Warner Bros. Pictures ja kotimaisista Aurora Studios, Helsinki-Filmi, VLMedia ja Sputnik. Kokonaisohjelmistosta löytyy kymmeniä tuhansia elokuvia ja dokumentteja.
Valitse Elokuvalisenssin esitysluvista sinulle sopivin vaihtoehto tukemaan opetussuunnitelman mukaisia tavoitteita, kuten monilukutaidon ja oppiainerajat ylittävän opetuksen tavoitetta. Elokuvalisenssi helpottaa koulujen elokuva- ja mediakasvatuksen järjestämistä. Lupa kattaa ostettujen, lainattujen ja vuokrattujen tallenteiden sekä verkossa julkaistujen elokuvien esittämisen. Esityslähteenä voi käyttää mm. DVD tai Blu ray -levyjä, televisiotallenteita tai suoratoistopalveluita.
Tarjoamme yhteistyössä Mediametkan ja IhmeFilmin kanssa valmista oppimateriaalia elokuviin. Oppimateriaalit ovat sidoksissa valtakunnallisiin opetussuunnitelmiin.
Tekijänoikeuksien valvonta ja tiedottaminen
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on luovien alojen toimijoita laajasti edustava rekisteröity yhdistys. TTVK:n tehtävänä on tukea jäsenorganisaatioidensa edustamien oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuksien valvontaa puuttumalla aktiivisesti piratismiin sekä ehkäisevin keinoin että tekijänoikeuslain täytäntöönpanolla. Lisäksi TTVK:n tehtävänä on lisätä yleistä tekijänoikeustietoisuutta toteuttamalla suunnitelmallista ja objektiivista viestintää sekä tarjoamalla tekijänoikeudellista koulutusta ja neuvontaa.
TTVK pähkinänkuoressa
- TTVK puuttuu aktiivisesti luovien sisältöjen luvattomaan käyttöön
- TTVK jakaa objektiivista tietoa ajankohtaisista tekijänoikeuteen ja piratismiin liittyvistä aiheista
- TTVK kouluttaa viranomaisia ja muita toimialalla toimivia tahoja
- TTVK tarjoaa maksuttomasti yleistä tekijänoikeusneuvontaa
- TTVK osallistuu tekijänoikeuslain täytäntöönpanoon liittyvään yhteiskunnalliseen keskusteluun
- TTVK toteuttaa projektiluontoisesti erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuja tekijänoikeudellisia kasvatushankkeita.
Lue lisää TTVK:n sivuilta.
Tutustu lisää Elemental -elokuvaan ja saatavilla oleviin oppimateriaaleihin.