Julkaistu:
Amateur Night
Eri kilpailijat kokoontuvat ”amatöörien yö” -kilpailuun toivoen herättävänsä huomiota yleisössä istuvan lahjakkuudenetsijän puolelta.
Julkaistu:
Eri kilpailijat kokoontuvat ”amatöörien yö” -kilpailuun toivoen herättävänsä huomiota yleisössä istuvan lahjakkuudenetsijän puolelta.

Julkaistu:
Sue Ann asuu yksin pikkukaupungissa ja pysyttelee omissa oloissaan. Eräänä päivänä juuri seudulle muuttanut Maggie pyytää häntä hakemaan juomia itselleen ja kavereilleen viinakaupasta. Sue Ann tarttuu tilaisuuteen ja ystävystyy pahaa-aavistamattomien nuorten kanssa. Hän tarjoaa teineille oman talonsa kellaria bilettämistä varten – kunhan he noudattavat muutamaa sääntöä. Yhden joukosta on oltava selvin päin. Kiroilu on kielletty. Yläkertaan ei saa mennä. Ja talon emäntää pitää kutsua Mamiksi. Jonkin ajan kuluttua Mamin vieraanvaraisuus alkaa muistuttaa pakkomiellettä. Teinien unelmien täyttymys kääntyy painajaiseksi kun Mamin kellari muuttuu kaupungin parhaasta bileluolasta kauhujen kammioksi.

Julkaistu:
Pieni Richie Bridgestone menee viettämään viikonloppua isänsä kanssa hänen syrjäiselle vuorimökilleen ja näkee isänsä olevan ’olennon’ hyökkäyksen kohteena, jonka poika tunnistaa vampyyriksi. Hän yrittää vakuuttaa äitinsä ja terapeutinsa siitä, että hänen isänsä on nyt vampyyri.

Julkaistu:
Samalla kun kukaan ei näe häntä niin Hollow Face piileskelee lähistöllä haaveillen rakkaudesta, mutta tietäen ainoastaan miten levittää pelkoa ja vihaa. Hän tunkeutuu John Farrowin elämään kun Johnin 13-vuotias tytär Mia joutuu hyökkäyksen kohteeksi omassa kodissaan. Kuvitteellisen ja oikean raja hämärtyy, kun perhe ajautuu sisäisiin ristiriitoihin. Näyttää siltä, että mitkään turvatoimet eivät pysty pidättelemään Hollow Facea.

Julkaistu:
Vuonna 1908 Lontoossa naisten oikeuksien puolustaja löytää Assassination Bureau Limitedin, organisaation, joka tappaa oikeuden puolesta. Kun sen motiivit kyseenalaistetaan, hän tilaa sen puheenjohtajan murhan. Tietäen, että hänen kollegansa ovat äskettäin tulleet enemmän motivoituneiksi ahneudesta kuin moraalista, hän muuttaa tilanteen haasteeksi hallituksen jäsenilleen: tappakaa hänet tai tullaan tapetuksi.

Julkaistu:
Kun Ben ja Kate Powell vuokraavat kummitustaloon Uuden-Englannin rannalla, heidän poikaansa Steveä syytetään kolmen villin haamun aiheuttamasta tuhosta.

Julkaistu:
Pahamaineinen tappajanukke saatanallisine hymyineen herää henkiin tässä jatko-osassa, jossa nuori Andy Barclay ja hänen sieluaan havitteleva demoninukke ottavat jälleen yhteen. Vaikka Chucky paloi poroksi viime seikkailussaan, se nousee nyt tuhkasta, kun se korjataan leikkikalutehtaassa, joka haluaa hävittää nuken saaman huonon maineen. Entistä ehompana Chucky jäljittää saaliinsa sijaiskotiin, josta jahti alkaa uudelleen.

Julkaistu:
Eroottinen kauhukomedia hautaustoimistosta, joka toimii kulissina viettelevien vampyyrien hoitamalle bordellille.

Julkaistu:
Universalin klassikkoon perustuvassa The Wolfman -elokuvassa Benicio Del Toro esittää ahdistunutta aatelismiestä Lawrence Talbotia, joka palaa perheensä tilalle auttamaan veljensä kihlattua Gwen Conliffea etsimään kadonnutta rakastettuaan. Talbot tapaa jälleen etäisen isänsä ja ryhtyy etsimään veljeään. Hän saa selville, että kyltymätön verenhimoinen peto tappaa kylän asukkaita ja että tapausta on saapunut tutkimaan myös Scotland Yardin epäluuloinen etsivä Aberline. Metsästäessään painajaismaista petoa Talbotille valkenee myös hänen perhettään vainoava pimeä salaisuus…

Julkaistu:
Taikauskoinen vaeltaja eksyy majataloon, jossa vakavasti sairas teinityttö muuttuu hitaasti vampyyreksi.
Julkaistu: