Elokuvalisenssin Lastenelokuvapisteet
Vapauttaa aikuisten aikaa tärkeille päätöksille
Elokuvalisenssin Lastenelokuvapiste liiketoiminnan tueksi!
Elokuvalisenssin Lastenelokuvapiste tarjoaa turvallisen vaihtoehdon lapsiperheitä palveleville yrityksille. Automatisoitu ohjelmisto vapauttaa sekä myyjän että lapsiperheiden vanhempien aikaa tärkeälle päätöksenteolle.
Olemme toimittaneet lastenelokuvapisteitä monipuolisesti eri toimijoille. Joko sinä olet ottanut lapsiperheet huomioon liiketoiminnassasi?
Lastenelokuvapisteet sisältävät puolenvuoden välein vaihtuvia piirrosanimaatioita alan suurimmilta yhtiöiltä. Ikärajat huomioidaan teoksia valitessa ja palvelumme sisältää myös esitysoikeudet kaikkiin teoksiin. Automatisoitu ohjelmisto ei sido henkilökunnan resursseja.
Katalogi sisältää huippuelokuvia kaikenikäsille lapsille
Ohjelmisto koostuu kansainvälisten elokuvastudioiden parhaimmistosta ja sisältää vaihtuvaa ohjelmistoa kaikenikäisille lapsille. Palvelun myötä myös elokuvien esitysoikeudet on hoidettu. Elokuvat päivitetään automaattisesti kuuden kuukauden välein USB-muistitikulla. Sesonkien mukaan on mahdollista saada myös lisäpäivityksiä.
Automatisoitu ohjelmisto ei sido henkilökunnan resursseja
Elokuvalisenssin Lastenelokuvapiste koostuu mediasoittimesta sekä ohjelmistosta. Mediasoitin on näyttöön liitettävä täysin automaattinen ratkaisu, jolla esität helposti suositut elokuvat lapsille. Digitaalinen kuvan ja äänen laatu sekä sovitun aikataulun mukaan ohjelmoitavat toiminnot takaavat lapsille parasta viihdettä tauotta koko päivän.
Mediasoitin käynnistyy, esittää ja vaihtaa elokuvat sekä sammuu automaattisesti yrityksesi aukioloaikojen mukaisesti. Automatisoimme ohjelmiston toimimaan, juuri sinun toiveidesi mukaan.
Lastenelokuvapisteitä on toimitettu muun muassa seuraaviin kohteisiin
- Apteekkeihin
- Lääkärikeskuksiin
- Ravintoloihin
- Vähittäistavarakauppoihin
- Liikennemyymälöihin ja huoltoasemille
Osalle asiakkaistamme lastenelokuvapisteestä on tullut merkittävä osa liiketoimintaa ja paluuta vanhaan ei ole.
Hinnat alkaen 195 €/kk sisältäen ohjelmiston ja laitteen.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!