Vuosilupa oikeuttaa esittämään edustamaamme kansainvälistä elokuvaohjelmistoa koko lisenssikauden ajan. Lupa on voimassa 12 kuukautta asiakkaan määrittelemästä päivästä alkaen, jonka jälkeen se jatkuu automaattisesti toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena.

Hyödynnä lupaa esimerkiksi säännöllisten elokuvaesitysten järjestämisessä kirjastoissa ja nuorisotaloilla tai opetuksen tehostamiseen sekä viihtyvyyden lisäämiseen koulujen ja oppilaitosten maailmassa. Elokuva toimii keskustelun herättäjänä erilaisten yhdistysten toiminnassa ja auttaa kaupallista yritystä pääsemään liiketoiminnallisiin tavoitteisiin.

Laajasta valikoimasta tarjoamme vaihtoehtoja niin perheen pienimmille kuin vanhimmillekin. Esitettyjen elokuvien määrää ei ole rajoitettu, eikä sinun tarvitse erikseen raportoida esitetyistä elokuvista. Ohjelmisto sisältää tuhansia elokuvia 1900-luvun alusta nykypäivään ja kaikki uutuudet ovat esitettävissä heti Home Entertainment ensi-illan jälkeen.

Lue tästä sopimusehdot.

NÄIN JÄRJESTÄT ONNISTUNEEN ELOKUVAKOKEMUKSEN

1.

TILAA LUPA

Tilaa lupa helposti täyttämällä Vuosiluvan lupahakemus palvelussa.

2.

VALITSE ELOKUVA

Valitse sopiva elokuva palveluista tai edustamiemme yhtiöiden valikoimista.

3.

ESITÄ ELOKUVA

Hyödynnä esittämiseen mitä tahansa yksityiskäyttöön tarkoitettua esityslähdettä.

4.

KÄSITTELE YHDESSÄ

Pura elokuvaelämys yhdessä hyödyntäen valmista oppi- ja keskustelumateriaalia.

Vuosilupa - hinnoittelu ja lisensointikohteet

Keravan Kirjasto - Asiakkaan kommenntti

Säännöllisissä Kirjastokino-näytöksissämme käy paljolti vakioyleisö, välillä näkyy myös ”uusia kasvoja”. Enimmäkseen keski-ikäisiä ja siitä vanhempia. Palaute on ollut erittäin positiivista. Kiitosta on tullut elokuvavalinnoista ja siitä että näytöksiä yleensä järjestetään. Ne on koettu tärkeäksi osaksi kirjaston tapahtumatarjontaa.

Uskon että kiinnostus elokuviin, niiden monipuoliseen katseluun ja siten elokuvien lainaamiseen on kasvanut. Elokuvat ovat tärkeä osa kulttuuria ja edesauttavat omalta osaltaan ympäröivän maailman ymmärtämistä. Näytökset ovat yhteisöllisiä tapahtumia, joissa on helppo keskustella elokuvien herättämistä kysymyksistä ja tunteista.

Elokuvalisenssin kautta on pääsy suureen määrään elokuvia, ja varsinkin säännöllisen esittämisen luvat ovat kätevä ja helppo tapa hankkia elokuvia kirjaston näytöksiin.

-Päivi Rautavuori, Keravan kirjasto

Kuvalähde: Keravan kirjasto

Viimeksi lisätyt elokuvat